ProEdu syntyi kysyntään

Olin lääkealan opettajana Oulun terveydenhoito-oppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa, kun sain yhä useammin pyyntöjä tulla kouluttamaan myös työpaikoille. Elettiin 1990-luvun alkupuolta. Lääketietämystä tarvittiin, sillä uusia lääkkeitä tuli markkinoille tuohon aikaan runsaasti. Lääkekehitys eteni maailmalla vauhdilla, lähes kilpajuoksun tavoin, eikä kompastuksiltakaan vältytty. Lääkemarkkinat ikään kuin villiintyivät, eivätkä viranomaiset aina pysyneet kehityksen perässä. Puhuttiin muun muassa onnellisuuspillereistä ja kuviteltiin muistin palautuvan lääkkeiden avulla. Lääkehaittoja vähäteltiin tai sivuutettiin, ja tutkimusväärennöksiäkin paljastui.

Psyykkisten sairauksien lääkkeiden, etenkin masennuslääkkeiden, käyttö lisääntyi voimakkaasti 1980–90-lukujen taitteessa. Uudet psykoosilääkkeet tulivat markkinoille samoihin aikoihin. Statiinit otettiin käyttöön, sydän- ja verisuonisairauksien lääkevalikoima laajeni (AT-estäjät), markkinoille tuli uusia kipulääkkeitä (tramadoli, coxibit, buprenorfiini ym.), uusia epilepsialääkkeitä alettiin käyttää myös kivun hoidossa ja lääkelaastarit yleistyivät. Paljon muutakin tapahtui. Ei ole ihme, että lääkkeiden parissa työskenteleville syntyi sekä hämmennystä että suuri tiedon tarve.

Ensimmäinen koulutuspyyntö, johon vastasin myöntävästi, tuli lääketukkuliike Tamrolta. Pidin koulutussarjan, josta jäi hyvin myönteinen tunne. Koulutukseen osallistujat olivat erittäin kiinnostuneita ja esittivät runsaasti kysymyksiä.

Lääkkeiden yhteisvaikutukset askarruttivat monia, ja niistä pyydettiin usein koulutusta. Haasteena oli, että tietoa yhteisvaikutuksista oli tuolloin niukasti saatavilla ja tietolähteet olivat rajallisia. Se asetti omat vaatimuksensa tiedon etsimiselle. Nykyisin käytettävissä on onneksi erinomaisia ohjelmia, jotka hälyttävät yhteisvaikutuksista. Yhteisvaikutusten farmakologiset vaikutusmekanismit vaativat silti edelleen perehtymistä, jotta niiden vakavuus ymmärrettäisiin paremmin. Ikävänä esimerkkinä tästä ovat muun muassa 1990-luvulla havaitut serotoniinisyndroomat.

Ratkaiseva tekijä ProEdun synnylle oli se, että lähdin Oulun ulkopuolelle kouluttamaan kesäyliopistoihin. Ensimmäisenä sain kutsun Mikkelin kesäyliopistoon. Koulutimme yhdessä professori Sirkka-Liisa Kivelän kanssa iäkkäiden lääkehoidosta, ja jatkoin myöhemmin yksin muiden lääkeaiheiden parissa. Kesäyliopistot eri puolilla maata tulivat tutuiksi hyvin lyhyessä ajassa. Kysyntää oli niin paljon, että jouduin jättämään virkani lääkehuollon lehtorina Helsingin kaupungilla ja siirryin kokonaan ProEdun palvelukseen.

Työ ei vähentynyt, päinvastoin. Olimme Suomessa uranuurtajia, ja toiminta-alueemme laajeni nopeasti koko maahan – aivan konkreettisesti Hangosta Inariin. Kun katselen vanhoja tiedostojani, hengästyttää ajatella, missä kaikkialla olemme liikkuneet, työtä tehneet ja millaisia ihmisiä kohdanneet. Hotelliöitä Suomessa en enää eläkeläisenä kaipaa, mutta kaipaan niitä lukuisia kohtaamisia sote-alan ammattilaisten kanssa. Heiltä sain mahdollisuuden oppia valtavasti käytännön lääkehoidon arjesta. Kaipaan myös niitä huippuammattilaisia koulutuskumppaneita, jotka lähtivät mukaan ja joiden kanssa sain käydä todellista korkeakoulua lääkehoidosta eri sairauksissa.

30-vuotisjuhlavuotemme aikana palaan vielä useamman kerran matkan varrella koettuihin tapahtumiin ja ilmiöihin, kuten työelämän oppisopimuksiin, suuriin koulutustapahtumiin, Hyvä vanhuus -seminaareihin sekä opintomatkojen järjestämiseen Hollantiin ja Isoon-Britanniaan.

ProEdu toimii edelleen vahvasti lääkehoidon koulutuksen kehittäjänä ja seuraa tarkasti viranomaisten ohjeistuksia sekä säädöstyötä.

Oikein valoisaa kevätaikaa ja sydämelliset terveiset kaikille teille tuhansille, jotka olette vuosien varrella olleet mukana koulutuksissamme – sekä myös teille, jotka olette tulleet tutuiksi verkkoympäristömme kautta.

-Alli

Alli Puirava

Lääkehuollon lehtori,  ProEdun toiminnan käynnistäjä